tiistai 22. toukokuuta 2012

matkustusta

Menin sitten tiistaina käymään mun työpaikalla Välkkeen kanssa.
Voi kauhea sitä lässytyksen määrää ja silityksiä mitä välke sai.
Oltiin Jennin kanssa puhuttu pakastimien vaihdosta, mutta nyt aateltiin että vaihdetaan ne oikeati. Ei mulla riitä pieni pakastin noiden kahden ruuille ja ne ei tehnyt mitään isolla pakastimella.
Joten tuli pieni vahtokauppa sitten tehtyä.
Aloiteltiin sitten yksin olo harjoituksia. Kaikki meni hyvin ja ei ollut mitään ongelmia.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Seikkailu

Maanantaina meillä olikin seikkailu päivä.
Kaksi naapurin tyttöä tahtoi tulla silittelemään Välkettä. Välke oli ihan kummissaan mitä tytöt oli ja ei meinanut uskaltaa mennä katsomaan. Annoin likoille sitten makupaloja mitä ne pysty antamaan Välkkeelle sen jälkeen niistä tuli kavereita, mutta heti kun päästin Säteen ulos ja se alkoi haukkua toinen tytöistä pelästyi. Tuntuu että kaikki lapset pelkäävät Säteen haukkumista.
Sen jälkeen kun lähdin lenkille Välkkeen kanssa tytöt juoksivat vastaan ja alkoivat halailla Välkettä.
Käytiin city marketin pihalla Välkkeen kanssa kävelemässä ja totuttelemassa kaikkeen.
Kun lähdimme pois sieltä laitoin Tuijalle viestiä jos tapaisimme tänään niin pennut saivat leikkiä keskenään.
Välke ja Hukka
Välke mielistelee Nallea
Säde ja Nalle vain vähän tervehti eikä oikein halunneet osallistua pienten "karhunpentujen" leikkeihin.
 Jos metsään haluat mennä nyt sä takuulla yllätyt
Kaksi peitä elefanttia marssinäin
Ei keritty olla sitten siinä kauan ehkä puolituntia niin mun puhelin soi ja mun serkku kutsui mut käymään okk kentällä. Lähdin sinne sitten Välkkeen kanssa tutustumaan toisiin koiriin ja ihmisiin sietenkin tuttuihin vain.
Siellä olikin yllättävän paljon tuttuja, mutta kyllä Välke oli ihan väsy kun se oli hukan kanssa leikkinyt.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Yka päivä

Tuntuu että Välke sekoittaa mitä pihalla tehdään ja mitä sisällä.
Se tekee pissat sisälle, nukkuu ja syö, mutta se haluaisi olla loput aikaa pihalla. Sitä ei meinaa saada millään pois ulkoa. Ainoastaa namipurkilla kun se ei ole vieläkään oppinut nimeään koska minä kutsun Välkettä välillä pikkuneidiksi ja Janne karvaperseeksi.
Tuntuu olevan kovapäinen kakara kun ei osaa ensimmäisestä käskystä Säteeltä mennä pois ärsyttämästä.
"Eka" automatkakin tehtiin jos ei haku matkaa lasketa.
Menin itse käymään eläinkaupassa ja Janne jäi Välkkeen kanssa autoon. Oli vähän aikaa huutanut, mutta sitten oli ollut hiljaa. Oli saanut siitä sitten kehujakin.
Ruoka ei oikein vielä kunnolla tänäänkään maistunut toivottavasti huomenna.

torstai 17. toukokuuta 2012

Välke

Nyt se päivä sitten tuli, lähdimme hakemaan uutta perheen jäsentä, pientä paimensukuista suomenlapinkoiran pentua.Sisään päästyämme meidän kakara oli ensimmäisten joukossa joka tuli vastaan. Nostettuani sen syliin sain märän nuolaisun poskeeni. Vaihdettiin kaulapanta, mutta Välkkeen mielestä se oli outo ja yritti syödä sitä. Kaikki muutkin pennut oli sitten kimpussa. Sopimusten aikana Välke makoili meidän lähellä aidan takana.
Lähtö aika kun tuli oli kovin haikea tunnelma itselläkin meinasi tulla itku vaikka Välke lähtikin meille eikä meiltä pois. Alku matkalla Välke oli minun sylissä ja etsi paikkaa. Hoksattiin että jos sillä on kuuma laskin sen sitten jalkatilaan, siellä se tykkäsi olla.



Kun kotiin päästiin haettiin Säde vastaan. Kauhea leikki alkoi heti pihalla.
Jossain vaiheessa iltaa Säde ei sitten oikein hirveästi tykännyt enää. Välke vei kerran sen huomion sen lelut ja sai paljon enemmän nameja.